maanantai 29. kesäkuuta 2015

LAHTI

Reissu 24-26.6.15

Reissu alkoi sateisena keskiviikko päivän. 
Z-junalla pasilasta, matka meni leppoisasti musiikkia kuunellessa.



Perillä 15.42 odottelin kyytiä Ruusulle. Yhtäkkiä alkoi kauhea rankkasade ihmiset kastuivat ihan kunnolla. 
Kyytini saapui ja matka kohti Ruusua ja hänen perhettän viuhaa alkoi.
Perillä minua odotti iloinen perhe :)
 
Ruusu 18v
Kalle 10v
Lauri 7v 

Tunnen heidät äitipuoleni kautta, Ruusu on päivin kummityttö. Olemme tunteneet Ruusunkanssa ainekin 12vutta :)

Mitä teimme Lahdessa! 

Keskiviikko
Tulin lahteen, olimme poikienkanssa ja söimme ruokaa 😁 
ilalla lähdimme Ruusun kanssa ajelemaan, hän oli saanut korin vast viikko sitten joten halusin tietää millaiset ajotaidot hänellä oli! 




Olin varma että ruusulla on kengurubensaa! 
Mutta ei hän yllätti minut täysin.
Hän oli todella hyvä kuski näin aloitelijaksi.

Kävimme keskustassa hakemassa ruusun kaverin. tyttöt ajelivat lahden keskustassa hiukan paniikin omaisesti mutta päättäväisin ottein 😂
Mika saatiin kyytiin ja meillä olikin jo kiire kauppaan jotka menivät kiinni 21.00 

Veimme mikan juna asemalle josta hänen juna lähti mäntsälään. 
Päätimme Ruusun kanssa mennä absille kahville. 
Hetken istuttua viereiseen pöytään istui poikia. Yhtäkkiä toinen pojista sanoin kovaan ääneen "toi salee ostaa sen"
Joku mies seisoi valkoisen bmw kohdalla katsomassa siihen kiinnitettyä myynti ilmoitusta. 

Lähdimme abcltä katsoimme ilmoituksen ja sen halpa hinta houkuttimeitä vaan 850€

Menimme uudestaan sisään siinä toivossa että näämme lapusta jotain.  
Emme kuitenkaan halunneet herättää poikien huomiota joten kävelimme hidastetusti ohi. Noo eipä siitä lapusta saanut juuri selvää. 
Tulimme takaisin ja Ruusu päätti ottaa lapusta numeron ylös. 
Autossa pohdimme ja kikatimme tapahtuneellle 😂 
Yhtäkkiä ruusu huomaa ei herran jestas mähän soitan tähä numeroo!

Puhelua oli mennyt 0.13 sekunttia ja olimme vaan kikateltu. 

Odotimme niin pitkään että joku meni bmwhen.
Vihdoin pojat tulivat ja takaa ajo alkoi. 
Lähdimme ajamaan poikien edelle pojat tulivat perässä. Mutta keskustan kohalla pojat jatkoivat eri suuntaan. Päätimme lähteä takaisin viuhaan. 

Torsta
Nukuimme pitkään, söimme aamupalan ja pojat halusivat lähteä kauppaan. 

Sivalle tultua huomatiin ettei koko perhanan siva ole auki. Noo päätetiin jatkaa eteenpäin lähellä olevalle kioskille. 
Kioskille päästyämme koko perhanan kioski on maantasalla :D
 Hetken pähkäiltyä päädyimme pizzeeriaan. Kalle otti pizzan. Minä ja Lauri rullakebabin littiin. 

Iltapäivällä menin poikien kanssa trampalle. 

Lähdimme taas tienpäälle 
Tällä kertaa haimme singstarir Ruusun kaverilta. Bensaa ei ollut paljoo joten emme voineet kruisailla pitkään. 

Perjantai

Ruusu vei äitinsä töihin, auto jäi meille. 
Noin yhdeksän aikaan lähdimme Karismaan ostamaan kallelle uudet säärisuojat. Futispeliä varten, veimme kallen jalkarantaan turnaukseen. Lähdimme takaisin viuhaann. 

Teimme ruuan ja olimme ulkona. 
Lauloimme singstaria ja sitten koitti aikani lähteä kotiin. 


Kävin viellä Triiolla moikaamassa mummia ja siskoani jotka olivat tulossa vantaalta. 
Kävimme syömässä yhdessä. 


Helsingissä!


Reissu meni hyvin ja näin poikiakin pitkästä aikaa. Oli todella hauskaa ja aika meni nopeasti! Nyt vain uutta lahden reissua odottelemaan. 


Reissaan nyt kahden viiko aikana ympäri suome ja vähän rajojen ulkopuolella mutta koitan tehdä jokai reisussta teille pienen jutun 😊







tiistai 16. kesäkuuta 2015

Asevelvolisuus!

Elikäs 4.7.16 kaartin jääkäri rykmentti!

Vihdoin oon kahtena vuonna yrittäny ja tänävuonna olin ajoissa. 
Viime vuonna oli kolmepäivää myöhässä. 
Mutta nyt natsas...
Se on jo pidempään ollut haaveissani. 
Ensin vein paperit aluetoimistoon, senjälkeen tuli ilmoitus että pääsen kutsuntoihin. Kutsuntojen jälkeen kuukauseteenpäin tuli ilmoitus päätöksestä! 

Olisin halunnut jo tammikuussa mutta tämä ajankohta käy vallanmainiosti, kun asiaa hiukan miettii tarkemmin. Ehdin todenäköisesti valmistua ennen armeijaan menoa.

Monet ovat kysyneet, miksi? Ootko tyhmä? Meet vaa kiduttaa ittees. Ei sinne kukaan haluu vapaaehtosesti. Ootko sekasin.
Mutta KYLLÄ minä haluan vapaaehtoisesti mennä armeijaan

Ihan omasta tahdosta ja kokemuksia haalimaan haluan sinne mennä. Haluan oppia erilaisia taijoja sekä kokea miksi se olisin niin kamalaa. 

Miehetkin selviävät miksi minä en selviäisi?

Mielenkiinolla odotan ensi kesää ja sen tuomia haasteita 

Kutsunoissa minulle sanottiin että painoa pitäisi saada putoamaan painoindeksini on pienehkö ongelma. 

Mutta olenkin tästä ottanut opikseni ja nyt käynissä on "inttikuntoon 2016"

Jonka aikana olisi tarkoitus saada painoaputoamaan sekä kroppaa kiinteämäksi. Myös kunnon kohotus on erittäin tärkeää armeijan kannalta! 

Joten olenkin jo aloittanut säänöllisen urheilun. Vähintään neljä kertaaviikossa salilla mieluiten kahdesti vuorokaudesta, mutta vain kesälomalla se onnistuu. 

Senlisäksi ruokavaljon tarkailu mutta postaan urheilusta ja syömisestä myöhemmin. 


Voisin vähän kertoo teille itsestäni



Elikkäs olen 19 vuotias Helsinkiläis tyttö.
Opiskelen lähihoitajaksi kolmattavuotta.

Minulla on dyslekisa eli lukemisen erityis vaikeus.Se saattaa näkyä tekstissä joten pahoittelen kirjoitusvirheistä.

Olen ollut koko ylä-asteen ja puolet ala-asteesta erityisluokalla diagnoosin saatuani. Ensimmäisen luokan kävin Pilpalan ala-asteella Lopella. Muutin takaisin Helsinkiin ja menin toiselle luokalle Arabian peruskouluun. Toisella luokalla dysleksia huomattiin jolloin äitini/opettaja/minä päätimme, että kertaan toisenluokan. 
Sitten alettiin tutkia lukihäitiötäni.Diagnoosin saatuani vaihdoin jälleen koulua monimuoto luokalle Kallion ala-asteelle.Ylä-asteen kävin malminkartanossa, Apollossa monimuotoluokalla.
Nyt opiskelen stadin ammattiopistossa lähihoitajaksi ihan normaalilla luokalla.Alkuun minun oli vaika hyväksyä lukiaikkeuttani, mutta nyt olen jo kertonut siitä lähes kaikille ystävilleni. Kyllä minua/meitä on kiusettu erityisluokalla olevia, mutta olen aina antanut sen mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. 
Kyllähän se sattuu kun sinua haukutaan mutta onneksi olen voinut kotona puhua asioistani jonka jälkeen ne eivät ole enään jääneet vaivaamaan.

perheeseeni kuuluu Äiti, Sisko ja koira Nelli.olen myös yhteydessä isääni hyvin usein mutta hän asuu Lahdessa.Sisko on minulle hyvin läheine ja puhumme aivan kaikesta avoimesti toisillemme.






NELLI

 Meidän rakas kultainenoutaja narttu.Nelli on 31.1.06 Hänelläkin on ollut värikäs elämä, nellill todettiin iho syöpä kolmevuotiaana jolloin nelli joutui ensimäiseen leikaukseen.Leikaus sujui hyvin ja elämä jatkuu.

Tänä talvena nelliltä löydettiin uusi patti jolloin sekin leikattiinmutta se ei ollut paha laatuinen niinkun kolmevuotiaana oli.


Jälleen elämä vei voiton ja nelli on täysin kunnossa.




Harrastuksetvapaapalokunta (vpk)olen aloittanut  2010
kuntosali: fitnes24seven



kerron lisää harrastuksistani ja laihdutus projektista
ni myöhemmin.




HEI!

Tämä on mun ensimäimnen blogi ja tää on vasta tosi kehitys vaiheessa.
parantelen sitä pikkuhiljaa.

postaukseni koskevat alkuun aineki ihan pelkästään omaa elämääni,(my day) kuvaan myös videoita joten niitäkin tulee ajan myötä tänne.

kiitos kun luitte blogiani. :)